torstai 21. syyskuuta 2017

Ihanat koirat rannalla


 Todellakin – täällä koiran saa ottaa rannalle mukaan! Ainakin näillä omilla kotikulmillamme Ohope Beachilla. On siis ihan luvallista lähteä rannalle lenkille koiran kanssa. Paikalliseen tapaan koirat myös yleensä ovat vapaana. Kirjoittamaton sääntö on, että koiran jätökset pitää asiallisesti siivota ja että koira ei saa aiheuttaa ongelmia muille koirille tai ihmisille.


Ohjeet omistajille

Nyt kun itsekin täällä koiranomistajana rannalla liikkuu, huomaa joitakin eroja suomalaisen ja uusi-seelantilaisen ”koiraetiketin” välillä. Ensimmäisen ja silmiinpistävin ero on vuorovaikutuksessa –  sekä nelijalkaisten että kaksijalkaisten kesken. Suomessa kun vastaan tulee toinen koira, niin monilla omistajilla ensimmäinen reaktio on kiristää hihna kireälle, etteivät koirat vaan missään tapauksessa pääse haistelemaan toisiaan.

 – ”Hei älä päästä sitä sun koiraa lähelle, kun tää ei tykkää toisista yhtään”, ohjeistetaan. No, okei, en tietenkään päästä, ettei tule kellekään paha mieli. Joskus vaan olen sitten miettinyt, että olisiko sillekin äkäisesti lyhyessä hihnassaan rähisseelle koiralle tehnyt ihan hyvää päästä joskus harjoittelemaan ihan normaalia kanssakäymistä toisten koirien kanssa. Omistajien kesken katsekontakti ole itsestäänselvyys eikä vastaantulijaa  - varsinkaan puolituttua, saati tuikituntematonta- ole välttämättä syytä tervehtiä.

Täällä on rennompaa. Vastaantulevat koirat nuuhkaisevat, heiluttavat  häntää ja saattavatpa intoutua leikkimäänkin. Omistajat tervehtivät ja vaihtavat muutaman ystävällisen sanan, ennenkuin matka jatkuu rantaa eteenpäin.

Joku saattaa ihmetellä, että eikö niiden vapaana olevien koirien kanssa tule hässäkkää, kun on narttuja ja uroksia, ja sehän on tunnetusti niin hankala yhdistelmä. Niin Suomessa. Täällä asia on ratkaistu jo etukäteen. Koirat – ja varsinkin urokset- ovat pääsääntöisesti leikattuja. Jos koira ei ole selkeästi jalostukseen tarkoitettu näyttelykoira, ei ole mitään erityistä syytä pitää sitä leikkaamattomana. Vähempi stressiä ja sydämentykytystä sekä omistajalle, että koiralle. Tähän kannustetaan myös ihan rahallisestikin; paikallinen koiran rekisteröintimaksu on asuinkunnasta riippuen jopa puolet halvempi leikatuille kuin leikkaamattomille koirille.  Money talks- ohjausta käytetään myös rankaisemaan huonosti käyttäytyvien koirien omistajia. Jos koira esimerkiksi hyökkää ja puree toista koiraa tai ihmistä, ja asia ilmoitetaan paikalliselle Dog Control-valvojalle,  rekisteröintimaksuun tulee korotus. Lisäksi nimi tulee ”mustalle listalle”. Jos saman henkilön omistama koira hyökkää uudelleen, on mahdollinen vahingonkorvaus sitä korkeampi, mitä useammin nimi on listalle päätynyt. 


Nyt on terrierienergiaa! Nöpö, Westie Fergus ja Jack Russell Gemma.

Ota kiinni jos saat! 


 Nöpö hippasilla isomman kaverin kanssa
Yksinäinen pallo odottaa uusia karvaisia leikkikavereita



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti